selittelyn makua

Tälä sivulla esitellään parhaita paloja kuitusuunta-lehden lyhyeltä ja kivuliaalta taipaleelta sekä tuoreempaa materiaalia.
Olkaa hyvät ja osallistukaa.

maanantai 15. lokakuuta 2007

Koristelusta

Kirjoja on koristeltu kirjan historian alusta asti.

Nykymuotoinen kirja, eli codex, on kehittynyt ja levinnyt kristinuskon myötä. Nykymuotoisen kirjan syntyyn vaikuttivat siirtyminen papyruksesta pergamenttiin ja myöhemmin paperiin. Papyrus ei kestänyt taittamista, joten kirjat olivat kääröjä. Pergamenttia, toisaalta voitiin taitella vihkoiksi jotka liitettiin toisiinsa ja kokonaisuus suojattiin päällysmateriaalilla, joka useimmiten oli nahkaa. Tämä kirjatyyppi mahdollisti kirjoituspinnan taloudellisemman käytön ja paremman selattavuuden.

Nahka on materiaalina esihistoriallinen ja sitä on aina koristeltu, muotoiltu ja värjätty moninaisin tavoin. Vanhimmissa säilyneissä kirjansidoksissa on kannen koristeluna kaiverruksien ja reliefien ohella ns. sokeapainantaa, joka saatiin aikaan painamalla kostutetun nahkan pintaa kuumalla metallityökalulla. Näin saatu painojälki voitiin tummentaa kuumemmalla työkalulla, noeta tai maalata halutun väriseksi. Maalina käytettiin myös sideaineeseen liotettua, murskattua lehtikultaa. Tätä ei voi kutsua kultaukseksi. koska saatu pinta ei ollut heijastava.

Koristeaiheet muodostuivat aluksi usean yksinkertaisen perusmuodon yhdistelmistä, mutta 1500-luvun alusta alkaen valmistettiin puisia, ja myöhemmin metallisia laattoja, joilla voitiin koko kannen koristelu tehdä isossa puristimessa kerralla.

Kultaustaito saapui Eurooppaan lähi-idästä 1400-luvulla ja sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä keksinnöistä kirjansidonnan historiassa.

Kirjojen tittelit maalattiin aluksi etusyrjiin ja kirjoja säilytettiinkin 1500-luvulla hyllyssä etusyrjä ulospäin. Vanhimmissa sidostyypeissä päällysmateriaalina käytetty nahka oli liimattu suoraan kirjan selkään ja kirjaa avattaessa tapahtuva selän taipuminen ja rypistyminen vaikeutti koristelua ja kultausta. Vasta 1700-luvun puolessa välissä käyttöön tullut irtoselkäinen sidostyyppi mahdollisti kirjan selän koristelun ja titteli sijoittui nykyiseen paikkaansa.

1800-luvun loppupuolella pohjustetun kankaan, eli kluutin, ja myöhemmin muovin käyttöönotto päällysmateriaalina mahdollisti myös kannen painotekniikalla tehtävän koristelun.

Nykyaikaisen, teollisesti sidotun kirjan koristelu tapahtuu sähkölämmitteisellä kultauskoneella ja aidon lehtikullan ja munanvalkuisen sijaan käytetään erilaisia metalli- ja värifolioita. Suurten painosten kansien koristelu on täysin automatisoitu.

Kultaus

Kultaus käsittää kirjan kansien ja selän tittelöinnin ja koristelun lehtikullalla tai muulla metallilla, kuten esimerkiksi platinalla. Kultauksessa lehtikulta painetaan nahkaan tai muuhun päällysmateriaaliin kuumennetulla metallisella työkalulla.

Perinteisessä kultauksessa kuvio tai teksti painetaan nahkan pintaan ensin paperille laaditun suunnitelman läpi, jonka jälkeen painojälki vahvistetaan painamalla uudelleen ilman paperia.Tämä toinen kerta tekee painojäljestä terävän ja kiillottaa painauman pohjan.

Nahkan pinnalle levitetään kaksi kerrosta pohjustusainetta joko kauttaaltaan tai vain painojälkien pohjalle. Pohjustusaineena käytetään munanvalkuaista tai veteen liuotettua sellakkaa. Pohjustusaineen kuivuttua nahkan pinta rasvataan kevyesti vaseliinilla tai muulla öljyllä. Rasvatulle pinnalle laskettava lehtikulta pysyy rasvan ansiosta paikallaan kultauksen ajan.

Lehtikulta kiinnitetään lopullisesti nahkaan työstämällä painojäljet uudelleen kuumennetulla työkalulla. Kuumuus työntää kultaa paikallaan pitävän rasvan tieltään ja aktivoi munanvalkuaisen tai sellakan tekemällä siitä juoksevan ja tahmean. Jäähtyessään pohjustusaine jälleen kovettuu ja lehtikulta on liimautunut painojäljen pohjalle.

Ylimääräinen lehtikulta poistetaan mekaanisesti ja liuottimilla.

Kultaus on tärkeimpiä keksintöjä kirjansidonnan historiassa. Sen alkuperä on hämärä, mutta sen arvellaan saapuneen Eurooppaan Italian kautta Persiasta, jossa kirjansidonta ja kultaus elivät kukoistuskauttaan 1400-luvun alkupuolella.

Kultaustekniikan käyttöönotto levisi Euroopassa verkkaisesti ja vielä 1600-luvulle asti muut koristelutekniikat, kuten sokeapainanta, olivat yleisempiä.

1900-luvun loppupuolella foliopainanta on teollisuudessa syrjäyttänyt perinteiset kultausmenetelmät.

Lehtikulta

Lehtikultaa on käytetty jo muinaisessa Egyptissä esineiden päällystämiseen ja koristeluun.

Harkoiksi valettu kulta puristettiin teloilla nauhaksi, josta leikattuja neliöitä taottiin lehmän paksusuolesta valmistettujen kalvojen välissä. Näin saatua ohutta, taipuisaa lehteä voitiin esimerkiksi munanvalkuaisella liimata puulle tai nahalle.

Nykyaikainen lehtikultalehti on alaltaan 8.255 × 8.255 ja paksuudeltaan 0.0000127 tai 0.00001016 senttimetriä. Kirjansidonnassa käytettävä lehtikulta on yleensä 23 tai 23 ¼ karaattia, loppu on joko hopeaa tai kuparia. Hopea ja kupari muuttavat kullan väriä punertavaksi, vihertäväksi tai kellertäväksi ja tekevät siitä helpommin käsiteltävää.

Lehtikulta myydään kirjoittain, jossa liidulla tomutettujen sivujen välissä on kaksikymmentäviisi lehteä lehtikultaa.

Yksi kirja lehtikultaa maksaa noin kolmekymmentä euroa.

Lehtikultaa on perinteisesti käytetty kirjojen titteleihin, syrjiin ja koristeluun. Kauneudeltaan ja kestävyydeltään se on yhä ylivoimaista verrattuna halvempiin nykyaikaisiin korvikkeisiin.

Folio

Ohut muovikalvo, johon on tyhjiössä ruiskutettu höyrystetty, ohut kerros kultaa, jotain muuta metallia tai väripigmenttiä. Kalvo on metallipuoleltaan pohjustettu liima-aineella, joka aktivoituu paineen ja lämmön vaikutuksesta.

Folio asetetaan liimapuoli painettavaa pintaa vasten. Painettaessa pintaa folion läpi kuumennetulla metallisella kuvalaatalla tai metallisista irtokirjaimista ladotulla tekstillä aktivoituu liima-aine ja kulta tarttuu pintaan kuvan tai tekstin kohdalta.

Folio ja foliolla painaminen kehitettiin 1920-luvulla Englannissa ja on nykyään teollisessa kirjanvalmistuksessa täysin syrjäyttänyt perinteiset menetelmät.

Teksti: Harri Aaltonen, etulehti 2007
(teksti julkaistu aikaisemmin Kultainen leikkaus -näyttelyn yhteydessä)

Ei kommentteja: